torstai 12. marraskuuta 2009

Sairasloma

Heippa,
nyt kun oon saikulla niin mulla on aikaa ja JOPA INTOA tehdä yksi postaus!

Matka Kreikkaan meni tosi hyvin, rentoutumista ja ruskettumista tuli harrastettua just sopivasti. Rusketus on kuitenkin katoava luonnonvara näissä Suomen mieltä ylentävän harmaissa oloissa, joten suuri osa ihanasta väristä on jo lähtenyt. No, onpahan kuvia muistona! Toi yks baarimikko on ihan okei mun mielestä (=pyysin sitä muuttamaan Suomeen.)







En jaksa ladata enempää kuvia kun jotenkin kestää niin kauan, mutta syömisen, juomisen, auringossa altaalla makailun ja Stieg Larssonin kirjan intohimoisen lukemisen lisäksi kävin sukeltamassa eka kertaa elämässäni! Se oli hieno kokemus. Joskus ku mä lähen vallottamaan tota itäistä osaa maailmasta, pitää käydä uudestaan. Siellä on vielä sata kertaa hienommat näkymät kun Välimeressä.

Päällimmäisenä kuulumisena kerron lisäks, että oon muuttanut! Tein ihan nopeen päätöksen ja irtisanoin Kallion kämppäni, pistin Hesariin ilmoituksen ja valitsin parhaan päältä. Marraskuun alusta muutin siis tähän Kruununhakaan, ihan lähelle keskustaa. Pistän mukaan muutaman kuvan myös tästä ihanasta uudesta sinkkuboksista. Tää on siis just remontista valmistunut pikkunen (mulle just sopivan kokoinen) yksiö. Voisin sanoa kyllä, että mulla kävi aikamoinen mäihä, kun sain tän ja aika tosi edullisesti vielä. Sisustus ja kaikki on vielä kesken, mut haluan silti jo näyttää vähän!









Tykkään erityisesti tosta, jossa mun päästä näkyy puolet. En viittinyt ottaa kokonaan itteeni kuvaan, kun oon ollut nyt kaks päivää sisällä ja ulkonäkö on sen mukainen. Nyt onkin hyvä päivittää blogi, johon en olekaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota noin puoleentoista kuukauteen..krmh. Muiden blogeja on niin kiva lukea aina, mutta jotenkin tän oman päivittäminen on helvetin vaivalloista. Pitäs kirjottaa myös koulujuttuja pari. Oon yrittänyt parhaani mukaan pysyä yliopiston meiningeissä edes jotenkin mukana, mutta vaikeaahan se on, kun en kerkeä Jyväskylässä käymään kun kerran kuussa. Jouluna oon kuitenkin menossa vähän pidemmäksikin ajaksi, vaikka töitä täällä riittäis. Ehkä kamalin ajatus ikinä, joulu yksin Helsingissä. Ei mielellään.

Nyt Frendejä ja thaikkuruokaa, kiitti ja moi! <3