maanantai 17. elokuuta 2009

Flow, kesä, fiiliksissä



Alotetaan tällä! LILY ALLEN oli aivan huikea, näin sen siis eilen Flow'ssa. Se oli tosi aidon olonen tyyppi ja sulonen, keikka itsessään ei ehkä ihan täyttänyt odotuksia mutta jotenkin siitä itse naisesta jäi niin mieletön fiilis, että kun lähdin vikan biisin aikana juoksemaan töihin Flow-alueelta, niin en pystynyt ekaan tuntiin muuta kuin hymyilemään ja kiljumaan. Työkaverit oli sit sitäkin vittuuntuneempia, kun ne ei olleet kyseistä keikkaa kerenneet näkemään, mut se ei mun meininkiä kyllä hidastanut..

No, Flow-viikonloppu oli kokonaisuudessaan tosi onnistunut ja oli mielettömän kivaa, kun kaikki ystävät oli Helsingissä, suurin osa vielä mun luona monta yötä (niin joo, vois siivota). Siitä on niin superpitkä aika, kun oon postannut viimeks, että oikeestaan tässä on aika todella isoja asioita kerennyt tapahtumaan. Isoimmat asiat ehkä se, että oon päättänyt jäädä tulevaks vuodeks Helsinkiin. Ja oon saanut kämpän ja muuttanut. Hah! Ja tästäkin nyt on jo pari viikkoa. Asun nyt siis edelleen Kalliossa, oikeestaan tää on vissiin Harju tai Sörnäinen, eli myös Kallio. Mähän oon siis landelta, eli ei oo mitään tietoa miten noi rajat menee. Mutta joka tapauksessa, tää on ihana kompakti yksiö, 31,5 neliöö, siisti ja uusittu. Lattia on vanhaa puuta ja huoneet on korkeat. Rakastuin tähän ihan ensi silmäyksellä ja tiesin heti, että tästä tulee minun kotini. Nyt ystävät, jotka on käyneet, onkin sanoneet, että tää on ihan mun näkönen asunto ja olen kyllä samaa mieltä. Tuparit on toki myös tulossa syssymmällä. Voin laittaa pari kuvaakin joskus kun saan hommat valmiiksi!

Koulua mä oon mitä luultavimmin jatkamassa ensi syksynä, jos en nyt ennen sitä saa päähäni, että haluan esimerkiks lähteä kiertämään maailmaa tai Afrikan lapsia auttamaan johonkin Sambiaan. Näitäkin ideoita mulla tunnetusti välillä on, mutta eiköhän tärkeintä ole se, että oon tyytyväinen, ja mä tiedän jo valmiiksi, että sitä mä en olisi Jyväskylässä ensi vuonna luultavasti ollut. Se kaupunki on mulle nyt just niin koettu ja nähty, että kaipasin jotain muuta. Ehkä se vuoden päästä lähtee taas enemmän, tai sit ei, katotaan nyt. En jaksa stressata, oon tyytyväinen tällä hetkellä.

Duunia mä teen Kutosella kuten ennenkin, viikonloput ja viikolla pari iltaa. Lisäksi mä rupeen nyt huomenna soittelemaan eri baareihin ja kyselemään töitä myös arki-illoille/päiville enemmän. Vuokrahan mulla on ihan huikee tässä, tai siis edullinen perushelsinkitasolle, mutta kyl se tarpeeksi lompsaa kaventaa kuitenkin. Päivittelen sitten taas joskus, että mikä on meininki töiden suhteen. ..jos jaksan. Hah, vitsi mulla oli hauskaa kun pari viikkoa sitten pari tytteliä tuli Kutosella sanomaan, että lukee mun blogia? Mietin vaan, että mitä lukemista tässä nyt sit oikein onkaan.. Ilmiantakaa itsenne, jos tosiaan luette tätä, niin voin sit jatkossa lukea myös teidän blogeja, oon nimittäin koukuttanut itseni pariin hyvään blogiin ja haluaisin vielä pari kivaa lisää löytää.

Mieskuvioista en jaksa täällä avautua, mutta voin toki sanoa, että kyllä täällä komeita ja kiinnostavia miehiä riittää. Oon myös saanut paljon uusia tuttavuuksia ja ystäviäkin, siitä oon niin kiitollinen. Baaripiireissä ihmisiä yhdistää tietynasteinen hulluus ja spontaanius, ja nämä piirteet löytyvät myös musta. Sen takia luulen, että tuun noissa porukoissa niin hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Nyt unta! Pieni päivitys elämästäni taas tässä. Hyvää yötä <3

P.S. Mun on pakko tehdä tää. En sano tätä TODELLAKAAN mitenkään pahalla kenellekään muotibloggaajalle, enkä ole lapsellinen blogiavautuja, mutta koska en itse jotenkin voisi kuvitella pitäväni muotiblogia, niin mua naurattaa päivän asu -kuvat. Jotenkin ne on musta huvittavia. Ja ehkä oon joskus vähän naureskellut pahimmille ja eniten tosissaan otetuille päivän asu -poseille ystävieni kanssa.. joten innostuttiin sitten ottamaan eräs hämärähkö maanantai-ilta vähän päivän asu -kuvia. Haha, näitä löyty mun kamerasta aamulla ihan tajuton kasa mut eniten myötähäpeän tunnetta sisälläni nostattaneet poistin jo! Mutta siis tarkoitus oli vähän herättää ihmisiä, koska eihän kukaan vaan voi tosissaan täysillä poseerata jokapäiväisissä päivän asu -kuvissa!? Sellaset ihan normaalit kuvat asuista on ihan täysin fine, mutta sit ne törkeet teiniposet..uhhuh. No mutta joo, tässä siis tällainen läppä-superpose päivän asu -kuva multa. Ja jos joskus tosissani alan lisäämään päivän asu -kuvia, niin joku vetäkää mut kiikkuun.


(Voin mainita, että tälle on vähän naurettu.)

Ja yön biisi vielä: http://www.youtube.com/watch?v=vwcRxHbxUzU

E: Miten helkkarissa mä saan ton bannerin sillee, että se on kokonainen eikä siihen jää tollasta valkosta? Äääh, mä vihaan koneita.